Aloitan nyt ihka ensimmäisen blogini, ihan vaan omaksi iloksi ja ehkäpä jopa muutaman lukijan. Blogissa kerron australianpaimenkoira Bubasta sekä meidän elämästä ja treenaamisesta. Alkuun kuitenkin pieni esittely;
Bubba, eli oikealta nimeltä Hazelmoor Xulius, syntyi 24.03.2012 eli herra on nyt 1,5 vuotias. Minulle Bubba tuli vasta pari kuukautta sitten pitkän harkinnan jälkeen (olin siis harkinnut aussiea pitkään, mutten kodinvaihtajaa), mutta niin siinä kävi parin mutkan kautta, että eihän meille pentua tullutkaan vaan iso poika jo. En ikinä osannut kuvitella, että ottaisin nuoren koiran, mutta päivääkään en ole katunut. Tosin kyllä se ylitsepursuava energia ja teini-ikä on välillä saanut korvat savuamaan, mutta nyt meno on jo rauhoittunut ja Bubba kotiutunut erittäin hyvin uuteen kotiin! En olisi voinut toivoa parempaa koiraa ja kiitos siitä kuuluu ehdottomasti ihanalle kasvattajalle sekä Buban entiselle omistajalle joka teki hienoa työtä kouluttamisessa ja sosiaalistamisessa. Nyt on minun vuoroni jatkaa. Tavoitteena meillä olisi harrastaa pääasiassa PK-jälkeä ja hakua. Jälki onkin saatu jo starttaamaan, käytiin kouluttajan kanssa viime sunnuntaina tekemässä kaksi parinkymmenen metrin harjoitusjälkeä ja Bubbahan tajusi melkeinpä heti mistä on kyse. Näitä harjoituksia on tarkoitus tehdä nyt vielä muutama ennen kuin vaikeutetaan, eikä unohdeta keppiharjoituksiakaan ennen niiden yhdistämistä jäljentekoon.